Jalotofu Curry Hot Pot


Annoksia: 2, Valmistusaika: 20

Ainekset:
150 g kylmäsavu-tai marinoitua Jalotofua
1 pieni sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 cm pätkä inkivääriä
puolikas chili ilman siemeniä
1 pieni punainen paprika
1 rkl curryä
1 rkl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
2 dl vettä
4 dl kookosmaitoa
kasvisliemikuutio
pieni nuppu parsakaalia (n. 3 dl)
3 kiekkoa täysjyvä nuudeleita (n. 150 g)
suolaa
öljyä paistamiseen


Pidempi korsi -blogin kirjoittaja Paula Heinonen:

“Tofu on mielestäni parhaimpia ja monipuolisimpia kasviproteiinin lähteitä ja olen huomannut, että se on lempeintä vatsalleni. Tämä keitto on lohturuokaa parhaimmillaan ja se kannattaa nauttia linnottautuneena sohvalle tyynymuurin sisälle (lempparisarjaa töllöttäen, tietenkin!).

Ohjeen keitto on mieto, mutta voit itse lisätä niin paljon chiliä kun sielu sietää. Ohjeesta tulee kaksi isoa annosta tai neljä pienempää.”

Ohje:

Kuutio tofu ja paista pannulla rapeiksi. Silppua sipuli, valkosipuli, inkivääri ja chili. Leikkaa paprika kuutioiksi.Lorauta kattilan pohjalle öljyä ja kuullota kasvikset. Kaada joukkoon vesi ja lisää kasvieliemikuutio. Lisää joukkoon myös kookosmaito ja anna porista 5 minuutin ajan.

Pieni parsakaali. Heitä nyt parsakaali, nuudelit ja tofu kattilaan ja keitä kunnes nuudelit ovat kypsiä. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa ja chiliä maun mukaan.




Ruokalaji Keitot, Pastat, wokit ja risotot, Pikavinkit ja yleisohjeet, Uuniruoat Erityisruokavalio Gluteeniton, Ilman kananmunaa, Maidoton, Vähähiilihydraattinen, Vegaani
Tuote Jalotofu Kylmäsavu, Jalotofu Marinoitu, Jalotofu Maustamaton Reseptin tekijä Paula Heinonen | Pidempi korsi -blogi